Brändö valloittaa asuinpaikkana

Brändön kunta sijaitsee Ahvenanmaalla. Se on aivan Iniön, Houtskarin ja Kustavin vieressä ja on alueena kaunis, kuin saarten muodostama helminauha. Asukkaita alueella on viitisensataa ja alue on ruotsinkielinen, joten ruotsin kielioppi kannattaa kerrata päässään ennen kuin lautta vie perille.

Brändö on kuin lintukoto ja ihannealue pyöräilystä innostuneelle lukuisine siltoineen ja yhteysaluksineen eri saarten välillä. Kaikkiaan merellisellä alueella on melkein 1200 saarta, joista Jurmon pääsaaren lisäksi ovat Åva, Fiskö, Långö, Torsholma ja Lappo. Brändön kunnan alueella ovat Ahvenanmaan pohjoisimmat saaret ja alueen itäpuolella sijaitsee Kihdin merialue sekä lännessä Lappveden merenselkä. Etäisyys pohjoisimman ja eteläisimmän saaren välillä on 60 kilometriä, joten koon puolesta alue on helppo ottaa haltuun.

Ihmisen kokoinen Brändö
Kunnassa on kaiken kaikkiaan 10 kylää ja alueelle pääsee kätevästi lautalla Kustavista ja Kumlingesta. Sisäiseen liikenteeseen on lautat Åvasta Jurmoon ja Torsholmasta Lappoon sekä Asterholman alueelle. Lisäksi Turusta pääsee bussilla lautalle säännöllisesti. Ennen muuttamista alueelle kannattaa tulla ja tutustua paikkoihin vaikka ensin kesävieraana.

Sileäksi hioutuneet kalliot ja asuttamaton rantaviiva tuovat mielenrauhan sitä etsivälle. Aurinkoisena päivänä mereen on ihana pulahtaa ja kuivatella kalliolla lokkien liidellessä taivaalla. Vierailijan kannattaa käydä ainakin Brändön kirkossa ja Lappin saaristomuseossa, sen lisäksi että ihailee kauniita maisemia vuodenajasta riippumatta. Brändön kirkko on omistettu Pyhälle Jaakobille ja se vihittiin vuonna 1893 käyttöön. Kirkonkylässä voi virkistäytyä paikallisessa Trixies Shop ja Café:ssa ja Lappon saarella sijaitsevassa Galeasen ravintolassa voi nauttia illallisen paikalliseen tapaan.Brändö valloittaa asuinpaikkana 1

Sopivan lähellä, mutta riittävän kaukana
Brändö sijaitsee keskellä Saaristomerta ja levittäytyy laajalle merialueelle, koostuen 90 prosenttisesti salmista, ulapasta ja lahdelmista. Alue on kalastajan ja rauhaa rakastavan paratiisi. Turkuun alueelta on kahden tunnin reissu ja Helsinkiin etäisyyttä on neljän tunnin matkan verran.

Maarianhaminaan pääsee laivalla 3,5 tunnissa ja se toimii alueen hallinnon keskuspaikkana. Brändö tarjoaa matkalaiselle lukuisia hotelleja, vuokramökkejä ja leirintäalueita, joilla yöpyä. Asuinalueena Brändö on rauhallinen ja lähellä luontoa. Kesämökkejä ei juuri ole ja moni matkustaa alueen ulkopuolelle päivätöihin, sillä turismi työllistää vain muutaman perhekunnan vuoden ympäri.

Alueen kunnanjohtaja John Wrede ottaa kaikki sydämellisesti vastaan, jotka halajavat muuttaa alueelle. Alueeseen ja sen palveluihin pääsee tutustumaan varaamalla kunnan kansliasta ajan. Kunta tarjoaa muuttoa suunnitteleville lounaan ja majoituksen, joten jo ensi visiitillä tuntee olonsa erittäin kotoisaksi. Brändössä paljas jää, sumusää – paratiisin synnyttää!