Saaristo tuo mieleen monenlaisia asioita eri ihmisille. Yhteistä kaikille suomalaisille on kuitenkin se, että saaristo nähdään rauhallisena ja luonnonläheisenä paikkana, jossa hieman stereotyyppisesti sanottuna ollaan kuin Venetsiassa, jossa liikutaan enemmän veneellä kuin autolla. Lisäksi molemmat paikat ovat varsin romantisoituja ihmisten mielikuvissa. Mutta onko tällaisella saariston mielikuvalla mitään tekemistä todellisuuden kanssa?
On sanomattakin selvää, että saaristo on aina vetänyt puoleensa ihmisiä: meri on ollut helppo kulkureitti kesällä, mutta myös talvella. Runsaat vesistöt ovat myös pitäneet väestön kylläisenä jo vuosisatoja. Saareen pääsy on vaatinut sen verran vaivaa, että siellä on takuulla saanut olla omassa rauhassa, jos vain sinne oman talonsa on jaksanut rakentaa.
Saaristolaismaiseman erityispiirteitä
Saaristolaismaisema on ollut lukemattomien eri maalauksien kohde ja melkeinpä jokainen kuvataiteilija on joskus vanginnut tämän maiseman kankaalle. Joidenkin mielestä saaristo on karu paikka kaikkine kallioineen, mutta suomalaisella taiteessa osataan arvostaa tällaista tyyntä ja korutonta maisemaa – onhan se melkein sama kuin suomalaisten sielunmaisema keskimäärin.
Oli kuvaustapa sitten mikä hyvänsä, tyypillistä on liittää meri joko tyyneyttä luovana elementtinä, mutta toisaalta myös raivoavana luonnonvoimana. Meri keskeisenä teemana on siis kiistaton. Sininen taivas ja meri yhdistettynä harmaisiin kallioihin tekevät mistä tahansa saaristolaismaisemasta melko kirkkaan kuvan. Tätä vasten esimerkiksi vähänkin vihreä puusto tai kaukana menevä punainen vene pomppaa kuvasta entistä paremmin ja suorastaan korostuu, vaikka se olisikin pelkkä yksityiskohta.
Mikäli sinulla on esimerkiksi hyvä kännykällä otettu kuva saaristonmatkaltasi, kannattaa harkita sen teettämistä julisteeksi. Näin siitä saa vaikkapa taulun makuuhuoneeseen ja sitä kautta rauhoittava saaristolaismaisema on juuri siellä, missä haluat rentoutua. Ammattimaista apua julisteen teettämiseen saat bga.fi-verkkokaupasta, josta saat mukaasi myös tarvittaessa sopivat kehykset, joilla kruunaat koko komeuden. Verkkokaupasta saat toimituksen edullisesti ja nopeasti, jopa alle viikossa. Lisäksi sinulla 90 päivän palautusoikeus, mikäli et ole täysin tyytyväinen. Ainutlaatuinen saaristolaismaisema on vain parin klikkauksen päässä!
Saaristolaismaiseman varjeleminen
Jotta saaristolaismaisema säilyisi kauniina myös tuleville sukupolville, on meidän pidettävä huolta siitä, että Saaristomeri säilyy elinkelpoisena. Tätä varten esimerkiksi Saaristomeren Suojelurahasto kerää varoja ja rahoittaa erilaisia projekteja, joilla suojellaan Saaristomeren luontoa ja panostetaan sen kestävyyteen.
Isompien organisaatioiden lisäksi vastuu on myös ihan yksittäisellä ihmisellä. Ja vaikka et asuisikaan rannikolla, lähialueesi joki saattaa laskea Saaristomereen ja sitä kautta vaikuttaa sen tilaan. Onkin siis tärkeää, että roskat juoksutetaan roskikseen, teiltä kolattua lunta ei kipata mereen ja veneily on kestävällä pohjalla. Moni on varsinkin paikan päällä käytyään huomannut kuinka kaunis saaristolaismaisema todellisuudessa on ja sitten havahtunut sen suojeluun. Näin ollen turismilla on siis ollut positiivinen vaikutus kävijöissä muutenkin kuin vain turismin näkökulmasta.
Saariston suojelutoimien lisäksi on tärkeää, että puhumme saaristosta ja käymme siellä mahdollisuuksien mukaan. Koronapandemia esti monen ulkomaanmatkat kesällä 2020, mutta kotimaanmatkailussa havaittiin suorastaan piikki, kun ihmiset alkoivat etsimään mielenkiintoisia kohteita lähialueeltaan. Tällaiset kotimaiset helmet jäävät usein huomaamatta, kun silmissä kiiltää jokin kaukokohteen hiekkaranta. Onkin ollut lohdullista huomata, miten saaristolaismaisemaa on opittu arvostamaan uudelleen ja moni on löytänyt sen kauneuden jopa ensimmäistä kertaa.
mhau9z